Terveydenhoito

Sikojen terveydenhuolto on terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämistä ja edistämistä taloudellisen tuloksen parantamiseksi sekä sikojen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Terveydenhuollolla tarkoitetaan sekä ennaltaehkäiseviä terveydenhoidollisia että sairaudenhoidollisia toimenpiteitä karjan terveydentilan parantamiseksi.

Terveydentila

Vain terveet porsaat kasvavat nopeasti ja käyttävät rehua tehokkaasti. Tautisuojauksen ja hyvän hygienian lisäksi sikojen terveyteen vaikuttavat monet muutkin asiat.

1. Porsasaines:

Osta porsaat yhdeltä toimittajalta. Näin porsaat eivät joudu tekemisiin uusien taudinaiheuttajien kanssa siirrettäessä lihasikalaan. On myös helpompi optimoida porsaiden olosuhteet, jos ne tulevat aina samasta paikasta. Voit esimerkiksi antaa porsaille alussa samaa rehua, jota ne ovat tottuneet syömään kasvattamossa.

Porsasryhmien sekoittamista tulisi välttää, sillä se aiheuttaa tappelua, joka saattaa johtaa vammoihin ja kasvun hidastumiseen. Sekoittaminen myös lisää tautien leviämistä (ripuli, hengitystietaudit).

2. Rehu:

Sopimaton rehu (huonolaatuiset raaka-aineet, liemirehun virhekäymiset) saattaa johtaa suolisto-ongelmiin (ripuli). Tarkista sikojen lanta päivittäin, ja toimi jos se on liian kovaa tai liian löysää. Ravintoarvoltaan epätasapainoinen tai puutteellinen rehu voi myös aiheuttaa sioille terveysongelmia.

3. Ilmanvaihto:

Keuhkotulehdusten ja keuhkokalvontulehdusten korkea esiintyvyys on usein yhteydessä ongelmiin ilmanvaihdossa. Jos sioilla on paljon keuhko-ongelmia, tarkista ilmanvaihtojärjestelmän toiminta.

4. Taudit:

Jos sioilla on vakavia terveysongelmia, kutsu eläinlääkäri, joka selvittää ongelmien syyn. Tarvittaessa taudinaiheuttaja tulee selvittää lähettämällä veri- tai lantanäytteitä tutkittavaksi.

Lääkityssuunnitelma 

Tee yhdessä eläinlääkärisi kanssa lääkityssuunnitelma sairaille eläimille.

Ongelma

Lääke

annos ml/kg

Päiviä

Varo-aika

niveltulehdus

 

 

 

 

hännänpurenta

 

 

 

 

Keuhkoongelmat

 

 

 

 

Ripuli     

 

 

 

 

 

Viranomaiskäyttöön lääketietoa kerätään uudella terveydenhuoltosuunnitelmalla, joka löytyy Sikavasta (www.sikava.fi).

Eläinten terveyden hoidossa huomioi mm.:

  • riittävä neulan pituus, 25 mm
  • säilytä lääkkeet käyttöohjeen mukaisesti
  • käytä puhdasta neulaa ruiskun täyttämiseen, jotta lääkepullo ei infektoidu
  • merkitse lääkityt eläimet siten, että ne voidaan helposti tunnistaa
  • merkitse lääkitykset osastolistaan
  • rekisteröi kaikki lääkitykset Sikavaan

Muista myös huolehtia lääkeruiskun hyvästä hygieniasta:

  • huuhtele ruisku käytön jälkeen päivittäin puhtaalla vedellä
  • steriloi ruisku kerran viikossa:
    - pura ruisku osiin, laita osat pyyhkeelle joka on vedellä täytetyssä pannussa
    - kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä 10 min
    - anna jäähtyä
    - kokoa ruisku